Kun toiminnassa on mukana lapsia, on ilmassa silloin energiaa. Ja usein se ilmenee liikuntatarpeena.
Lapsella on tarve hengästyä ja tuntea tekemisen riemu, tarve kehittää voimia ja taitoja kavereiden kanssa.
Liikkumisen tarvetta voidaan arvioida jo katsomalla, miten luonnossa vapaana liikkuvat eläimet toimivat. Pennut ovat ennen aikuisikää liikkeellä lähes kaiken valveillaoloaikansa - kisaillen ja painien keskenään. Se on hauskaa puuhailua ilman kiirettä ja suorituspaineita. Näin toimii myös ihmisen lapsi luonnostaan - kasvua ja kehittymistä tapahtuu erilaisten ponnistelujen, liikumisen ja onnistumisten kautta.
Ja sitä paitsi eläimet herättävät lapsissa mielikuvia ja motivoivat helposti hieman väsyneenkin lapsen liikkumaan. Eläinten liikkeiden matkimista ei tarvitse sitoa johonkin tiettyyn tapaan, vaan mahdollistaa lapselle ilmaista itseään omalla tavallaan. Eläinten matkiminen auttaa erilaisten liikkumistapojen löytämistä. Liikutaan eri tasoissa, suunnissa, tilassa erilaisella voimalla ja nopeudella. Harjoitellaan monipuolisesti perusliikuntataitoja ... Alligaattorin ryömintä, Kenguruhypyt, Koiranpentujuoksu, Karhunkäynti, Pupuhypyt, Rapukäynti. Jo näillä leikeillä alkaa kivasti lauantaiaamuna viikonlopunvietto. Sallitaan lapselle leikki ja liikkuminen.
Lapsi elää leikin maailmassa. Lapsen kokonaisvaltaisessa kehityksessä sillä on merkittävä osuus. Lapsi voi piiloutua kuvittelemansa hahmon taakse ja kokeilla turvallisesti elämistä kyseisessä roolissa. Todellisuuteen palaaminen on helppoa, jos leikki ei tunnukaan kivalta.
Lapsen elämä on hyvin mustavalkoista, jossa "hyviläinen" ja "paholainen" ottavat mittaa toisistaan. Omassa leikissään lapsi on useimmiten voittajan roolissa. Yhteisleikissä, jossa leikinjohtajana on joku muu, lapsi voi joutua kokemaan myös häviäjän roolin. Tämä ei ole aina helppoa ja sitäkin pitää harjoitella.
Leikissä yhdistyvät kaikki kehityksen piirteet: liikkuminen, tunteet, ajattelu ja sosiaaliset suhteet. Leikkiessään lapsi on aktiivinen ja tavoitteellinen. Lapsi ei kuitenkaan leiki tietoisesti kehittyäkseen, vaan siksi, että leikki tuottaa hänelle tyydytystä, huvia ja iloa.
Näin me aikuisetkin voisimme vastaanottaa tulevan huomisen. Ota haaste vastaan ... kohdataan oma liikkumistarpeemme omilla ehdoilla ja pienellä pilkkeellä! Liikkuminen tuo meille takaisin palan lapsuutta ja leikkimielisyyttä. Eipä oo huonompi juttu!